Louis otti vapaapäivän ja me mentiin kahestaan pikku kävelylle. Wilsons promontory, eli eräänlainen kansallispuisto oli kohteena. Puoli seittemän herätti kello, ja aamupalan jälkeen se oli menoa. Ja sitte se todellakin oli menoa! Yhteensä patikoitiin 30km! Menomatkalla mua pisti ampiainen NENÄÄN! Onneksi en oo allerginen, näköjään edes australialaisille pistäjille. Puolivälissä päästiin rannalle, heitettiin vaatteet kasaan ja lompsittiin suorilta mereen. Mielettömän siistiä! Lumenvalkeaa hiekkaa ja täydellisen turkoosia vettä. Oli laskuvesi alimmillaan ja aallot oli mukavat. Käveltiin siitä sitte vielä nurkan taa kattoon, miltä sielä näyttää, ja tultiin takasin ottaan parit kuvat. Nyt oliki nousuveden aika koittanu ja sen huomasi heti aalloissa. Nyt ne kaatu ihan rannassa ja samalla löi sut hiekkaa vasten. Lisäksi vesi oli ihan samea ku tuo kyseinen sekotti pohjan. Lisää aurinkorasvaa ja kotia kohti. Sitte alkoki ongelma: mun jalan syrjään alko sattuun kävely. Semmonen viiltävä kipu. Se pikkuhiljaa paheni, ja alko pelottaan että jos sielä on luunmurtuma. Vaihettiin Louiksen kans kenkiä, siinä toivossa että sen vaelluskengät ois tukevammat. Meillä kuitenki oli tuossa vaiheessa joku 10km jäljellä. Sen verran tukea niistä kengistä sai että pystyin "käveleen" loppumatkan. Viimeset pari kilsaa oli melko reilua ylämäkeä, joka kyllä tappo mun kunnon lopullisesti. Päästiin ylös niin mää olin ihan uitettu hiestä. Hikoilulla oli semmonen ikävä vaikutus että aurinkorasva "peseyty" pois ja mää paloin. En pahasti, mutta toispuoleisesti. Näitä paria juttua lukuunottamatta reissu oli mahtava!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti