Mustavuori - itä-Helsingin hiljainen aarreaitta

Lähiseutumatkailu/-seikkailu on usein yllättävää. Niin tälläkin kertaa. Kohteena Mustavuori ja erityisesti siellä olevat vanhat linnoitusrauniot, sekä luola josta olin lähinnä kuullut huhuja. Kyseisestä kohteesta retkipaikka.fi ei kertonut mitään. Aiemmin keväällä ostamani Pääkaupunkiseudun retkeilyopas kertoi paikan historiaa ja reittejä. Epäselväksi kuitenkin jäi esimerkiksi luolan tarkempi sijainti, ja siksi lähdin kaverin kanssa seikkailulle.

Suomen kesä toisti itseään, kuten niin monesti aiemminkin tänä vuonna, ja heti bussista noustuamme saimme kiskoa vettäpitävää ylle. Onneksi olimme molemmat varautuneet, eikä mokoman vuoksi tarvinnut alkaa perumaan reissua. Lähestyimme Mustavuoren aluetta Vuosaaren suunnalta jonka vuoksi jouduimme kävelemään pidemmästi kuin Mellunmäen suunnalta tultaessa, mutta se ei haitannut sillä siinähän sitä vaihtoi kuulumisia ja turinoi muutenvain kun haki oikeaa osoitetta.

Aina ei tarkennus osu mutta on sen verran lähellä että hyväksyn julkaisuun. :)

Päädyimme kiertämään vielä pidemmän kautta, mutta luontoa ihaillessa alkoi eteen vähitellen löytyä juoksuhautaa ja korsun paikkaa, joten toivo sen pääpalkinnon, eli luolan, löytymisesta pysyi yllä. Aiemmin mainittu retkeilyopas kertoo rakennelmien olevan osa Helsingin maalinnoitusta jonka rakentaminen on aloitettu 1900-luvun alussa, mutta joka jäi kesken Suomen itsenäistyttyä.

Kovin märkä olisi sotapoika jos tuola joutuisi väijymään. Kuvaaja: Heikki Kivijärvi

Kuvaaja: Heikki Kivijärvi

Niin se vain luonto löytää raon johon itsensä asettaa.

Ku ei ollu yksin liikenteessä niin sai ittensäki kuviin. Kuvaaja: Heikki Kivijärvi

Luolan suuaukon yläpuolinen näkymä.

Itse luola ja sen takaovi.

Pääsisäänkäynti.

Luola osoittautui paljon hienommaksi paikaksi kuin mitä olimme odottaneet. Yleensä kun puhutaan että jossain on luola, niin se on lopulta muutaman metrin maan sisään uppoava syvennös. Tämä olikin sitten ihan täysimittainen kallioon kaivettu onkalo. Läpimittaa arviolta 30 metriä. Siinä ääneen arvuuteltiin kaivauksen alkuperäistä käyttötarkoitusta. Nykyisen voitkin helposti arvata - luolasta ja sen ympäristöstä löytyi ties minkälaista romua jonka joku on jossain vaiheessa kokenut tarpeellisesti raahata metsään. Joku oli myös selvästi käyttänyt paikkaa hieman pidemmän aikaa tukikohtanaan: luolasta löytyi sänky, sille selvästi tehty paikka, uretaanilla "vahvistettu" kivimuuri ja sinnetänne aseteltuna tuikkuja jotka oli kaikki loppuunpoltettuja.

Kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen paikka. Tänne luultavasti joutuu johdattamaan yhden jos toisenkin kaverin, kunhan ne kuulevat...




Emmekä edes olleet päivän ensimmäiset vieraat, joku oli tuonut päivän lehdenkin mukanaan:

Kuvaaja: Heikki Kivijärvi

Kaupunkimatkailua

Kun muut ilakoivat keskustassa Pride-juhlissa niin minä päätin lähteä pyöräileemään. Reitti oli seuraavanlainen:

Kamppi - Lauttasaari - Keilaniemi - Lehtisaari - Meilahti - Hietaniemi - Kamppi = 28km

Pyöräillessäkään en pidä kiirettä, vaan etenen kevyttä hölkkävauhtia ja ihmettelen maisemia. Tuohon reissuun upposi mukavasti 3-4 tuntia. Ehdin ihmettelemään veneilijöitä, ruusupuskia, auringosta nauttijoita, mökkeilijöitä...

Eräs vaihto-oppilas kerran sanoi, että Suomessa kaikki kaupungit ovat ihan kuin joku olisi vain pudottanut ne taivaista keskelle metsää. Vaikka Helsinkiä olen mielikuvissani pitänyt melkoisena betonihelvettinä, niin kun vähän jaksaa harhailla niin täältäkin löytyy vaikka minkälaista puistoa ja metsäpalaa. Onneksi.

Lauttasaaren sillalta.

Merellinen Helsinki.

Kanuuna!

Post-It -taidetta.

Maisema.

Museossa varsin silmiinpistävää taidetta.

Helsingistä löytyy oikein mukavia reittejä.

Seikkailut jatkuu!

Päätinpäs sitten, että jatkan tänne kirjoittamista. En ole suinkaan lähdössä mihinkään maailmanvalloitusmatkalle, vaan ajattelin kertoilla ihan tavallisista metsäretkistä kotoisessa Suomessa.

Ensimmäisen retken kohteena oli itselle jo niin tutuksi käynyt Nuuksio. Nippelitietona mainittakoon, että Nuuksio on 53km2 kokoinen kansallispuisto Espoossa. Käytännössä tuo tarkoittaa että sen kävelee laidasta laitaan päivässä-parissa, riippuen vaeltelijan vauhdista ja määrätietoisuudesta. Nuuksiossa on polkuja ristiin rastiin loputtomuuksiin asti. Osa niistä on ns. valtaväyliä, joita muun muassa turistit kovasti käyttävät. Itse en näistä osuuksista saa irti oikein mitään, joten alueen tuntiessa suuntaan pienemmille ja vähemmän kuljetuille poluille kartan kanssa.

Retkelle lähtö oli harvinaisen extempore päähänpisto. Katselin säätä ja totesin että nyt! Kamat rinkkaan ja metsään! Lähtö oli varsin sähäkkä ja rinkkaan tuli sullottua mitä äkkiseltään tuli ajatelleeksi yön-kahden reissulla tarpeelliseksi. Onneksi eräkurssilla tuli sen verran monesti rinkka pakattua että perusvarustus löytyi kuin itsestään. Ainoa mitä piti hetki miettiä oli muonitus. Ottaakko kattilasta pakasterasiaan valmista sapuskaa jonka sitten vain lämmittää, vai mennäkkö pussiruualla. Päädyin pussiruokaan. Nam. Nopsaa Reittioppaasta bussilinjojen tarkistus ja menoksi. Mutta eihän se näin helppoa voi olla! VR:llä oli joku remppa käynnissä ja myöhästyin sen takia bussissa. Seuraavaa odoteltiinkin sitten puoli tuntia. Mutta eihän metsänkävijällä saa olla kiire! Ei metsässä mutta kun metsään pitäisi päästä jo!

Nousin bussista ja pääsin viimein askeltamaan omaa rauhaa kohti. Kävin kevättalvella erään epäonnisen lumikenkäreissun ja päätin nyt kulkea samalla seudulla, joten alkupätkä oli varsin tuttu. Alkumatkasta tuli otettua askelia vähän turhankin nopsaan, kun halusin jättää tien tomun ja metelin äkkiä taakseni, mutta kohta jo huomasin hiljaa hyräileväni ja askeleen jo rauhoittuneen. 

Istahdin hetkeksi auringon lämmittämälle kalliolle ihailemaan maisemaa ja imemään luontoa sisuksiini. Tuntui hyvältä. Kauaa ei kuitenkaan voinut pällistellä, sillä halusin erään tietyn järven rantaan yöksi ja matkaa oli vielä.

Pitkospuut auttavat märemmillä osuuksilla.

Polku metsässä. Tuolla jossain näin jäniksenkin loikkivan.

Nuuksiossa kännykät toimivat ja yhteydet pelaavat, joten jos haluaa olla täysin rauhassa pitää tekniikka sammuttaa kokonaan. Minä en näin tehnyt ja se kostautui: puhelin isäni kanssa puhelimessa ja tallustelin menemään. Minun piti kiertää eräs järvi lännestä, mutta puhelun loputtua huomasin olevani pitkästi idän puolella. Ei auttanut kuin palata ja marmattaa mielessään omaa hajamielisyyttään.

Joku oli jättänyt kasan.

Nuuksion maasto on hyvin vaihtelevaa, aina soista korkeisiin kallioihin.

Ilta-aurinko alkoi olla jo melko matalalla kun saavuin haluamalleni järvelle. Olin päättänyt haluavani nähdä auringonlaskun, joten suuntasin järven itäreunalle. Löysin nopeasti mukavan niemennokan johon asettua. Ruoka lämpiämään ja teltan pystytykseen. Päivä oli ollut yllättävän lämmin ja olin hikoillutkin, joten ajattelin että kävisin virkistävällä iltauinnilla sillä aikaa kun vesi kiehuu, mutta lopulta jänistin, enkä tehnyt muuta kuin kahlasin nilkkavesissä. Syötyäni ja hotellini rakennettua istuskelin nuotiopaikalla hetken mutta kesän ensimmäiset hyttyset olivat löytäneet hikisen kulkijan ja iskivät sellaisella armeijalla päälle että pakenin teltan sisuksiin vikisemään kohtaloani. Siinä sitten ihmettelin surinaa ja ininää ja koko auringonlaskukin jäi näkemättä. Lopulta metsä hiljeni, hämärä laskeutui, lentokoneet lopettivat ylilentonsa ja metsänkävijäkin nukahti.

Viiden tähden hotelli. Kaikki ne mukavuudet jotka olet itse jaksanut kantaa mukanasi.

Metsässä aamu alkaa varhain. Ensimmäisen kerran taisin vilkaista kelloa viiden aikaan. Äkkiä makuupussia enemmän silmille ja lisää unta. Muutaman tunnin pyörimisen jälkeen päätin luovuttaa ja nousta haistelemaan uutta aamua. Ilma oli loistava, mutta leiripaikkani valinta kostautui toistamiseen. Ei riittänyt etten nähnyt auringonlaskua, mutta en myöskään päässyt nauttimaan aamuauringon lämmittävistä säteistä, jotka nyt jäivät jonnekkin metsän puiden oksiin. Ihan rannassa oli kaistale johon paistoi, joten söin aamupalani seisaaltaan. Siinä mussuttaessani silmiini osui jokin iso tumma taivaalla. Juoksin hakemaan kiikareita mutta palatessani en enää onnistunut paikallistamaan lintua. Jatkoin mutustelua ja tähyilin taivaalle toivoen uutta havaintoa. Ehdin jo luovuttaa ja viedä kiikaritkin pois kunnes näin tumman hahmon uudestaan: "jokin iso haukka" on paras arvioni. Iso petolintu kuitenkin.

Leirin purku ja tassua toisen eteen. Tälle päivälle oli kaksi mahdollisuutta: joko jatkan pidemmän kautta ja olen toisenkin yön, tai sitten mutkittelen itseni bussipysäkille ja kotiin. Olin illalla teltassa makoillessa tutkinut karttaa ja miettinyt mahdollisia reittejä. Mitään en kuitenkaan ollut varsinaisesti päättänyt, vaan annoin jalkojen viedä.

Kaatunut puu loi kaarisillan kallion päälle.

Jo edellisenä päivänä olin onnistunut yllättämään pari oravaa ja sama näytti jatkuvan nytkin. Ilmeisesti kuljeskelin niin hiljaisesti ja rauhallisesti etteivät kurret omilta puuhiltaan huomanneet minua kuin vasta ollessani lähes kosketusetäisyydellä. Siitä ne sitten rääkäisyn saattelemana ampaisivat puun latvaa kohti ja jäivät korkeuksista tuijottelemaan että mikä siihen oikein tulikaan. Tapahtuma oli niin huvittava että muutamalta tupsukorvalta pyysin ihan ääneen anteeksi häiriötä, samalla naureskellen.

Siinä ajatuksissani kävellessä huomasin että olin jättänyt kääntymättä polunristeyksessä ja suuntani olevan bussipysäkkiä kohti. Otin vielä pari kertaa kartan tarkasteluun ja totesin tulleeni jo niin lähelle sivistystä että sama käydä kotona ja tulla toisella kertaa jatkamaan. Mutta loppumatkan päätin kuitenkin mutkitella erinäisiä pikkupolkuja, enkä suinkaan mennä suorinta reittiä. Matkalta löytyi mm. yllä oleva kaatunut "kaarisilta". 

Ovi maahisen kotiin.

Ensimmäiset ihmiset tulivat vastaan oltuani ihan Solvallan urheiluopiston nurkilla. Joukko nuoria käveli pururataa ja popitti musiikkia. Metsä oli virallisesti jäänyt taakseni.

Kotona!!

Tuodaanpa päätökseen tämä saaga: nyt oon onnellisesti kotona. Ja siis oikeasti todella onnellisesti. Kyllä siinä silmäkulmat kostu ku istuin taksiin ja hurautin kotiin. Sitähän sanotaan että ku käy maailmalla niin ymmärtää antaa arvoa kodille. Tämä reissu on ainaki mun kohalla syventäny mun rakkautta Suomea kohtaan. Enkä tarkota että ois ollu huono reissu tai että en ois tykänny olla tuolla, vaan enemmänki että se tunne että kuuluu johonkin paikkaan, on vahvistunut. Ja minä kuulun Suomeen. :)

Nyt oon ehtiny jo vähä rentoutua. Laukku on räjäytetty lattialle ja postit on käyty läpi. Nyt vielä ruokaa kaupasta ja arkeen paluu voi alkaa. Toivottavasti sinä oot nauttinu tämän "päiväkirjan" lukemisesta, ja toivottavasti minä oon pystyny ees vähä välittään niitä kokemuksia mitä oon kohdannu. Tämä on nyt toistaiseksi tässä. Kiitos ja näkemiin. :)

Lentomatkustusta

Aamulla herätys yhtä aikaa naapurin kukon kans. Hämmentävä fiilis kuulla kukon kiekuvan ja herätyskellon soivan yhtäaikaa. Siitä sitte aamupalaa nassuun ja lentokentälle. Aamuruuhka oli huimattavasti olemattomampi mitä ennakoitiin, ja olinki kentälle todella reilusti ajoissa. Check-in, turvatarkastukset ja muut suju täysin ongelmitta. :)

Huh huh. Enpä muistanukkaan että tämä lentäminen oli näin rankkaa. Kuus tuntia ekaa taipaletta taitettu ja mää oon ihan sippi. Nukkumaankaan ei enään pysty, kaks leffaa kattonu... loppuu aktiviteetit kesken. Ja mulla on vielä vuorokauden verran istumista jäljellä. Lord help me! :p

Noniin. Nyt sitä ollaan sitte kiinassa. Ja yllättäen netti on kielimuurin takana. Englanniksi kyllä kerrotaan että tarvis jonku kirjautumisen, mutta siitä eteenpäin kaikki onki kinkkiä. Tullee jännät viis tuntia ootella seuraavaa lentoa. Asiaahan ei tietenkään helpota että mulla pukkaa migreeniä ja joku pösilö pakkasi kaikki pillerit ruumaan. -.-
On muuten aika mitäänsanomaton tää kenttä. Pari hassua putiikkia, eikä ees mitenkään erityisen näkönen. Sanalla sanoen kuppanen mesta, niinku yks työkaveri tapasi sanoa. Ja jostain syystä mastercard ei toiminu, mutta visaelektron kyllä. Mielenkiinnolla ootan että mimmonen velotus tuosta illallisesta oikeasti tulee. :p

27 tuntia siitä ku lähdin Melbournesta ja oon saapunut Amsterdamiin, josta on vielä yks etappi kotiin. Pääkipu on hetkittäin ollu poissa mutta nyt se taas repii niin että huhhuh... En malta oottaa että pääsen oikaseen itteni suoraksi tän jälkeen. Mukavahan tuola on toisella puolella palloa käyä, mutta hittolainen ku tää matkustaminen kestää! Joku sais keksiä jonku nopeamman matkustusmuodon. :p

Viimeinen päivä

Käytiin tuola lähempänä vuoria katteleen vähä metsää ja jokia. Jotenki ei osannu ku vaan kattella ympärilleen ja kahlata vedessä. Kait se on hiipiny pikkuhiljaa tajuntaan että tää reissu on nyt lopussa ja sen myötä tullu sitte hitusen alakuloinen ja haikea olo...

Käytiin Louiksen äidin luona illallisella ja jätettiin lapset sinne (Louis menee aikasin töihin ja Mari vie mut kentälle niin helpompaa näin). Ennen illallista oltiin sotasta vesi-ilmapalloilla. Otin turpaan sata-nolla. :)

Jaoin kuksat kiitoslahjana isännöinnistä ja emännöinnistä, otin viimeisen suihkun tässä talossa, katoin hetken telkkua ja nyt on aika mennä nukkumaan että on henkisesti valmis huomenaamusta alkaen seikkaileen lentokentältä toiselle, ja lopulta omaan kotiin.

Kaks päivää...

Tänään mentiin biitsille. Ei millekkään turistirannalle vaan semmoselle minkä vaan paikalliset tietää. Muuta ohjelmaa ei ees yritetty keksiä. Rannalla ollessa tuota hillitöntä hellettä ei huomaa ja olo on siedettävä, varsinki ku lilluu meressä. Itseasiassa tänään ei ees ollu mikään tosi aurinkoinen päivä, mutta silti oli mielettömän kuuma. Jos ois jääny kaupunkiin niin ei ois varmastikaan pystyny muuta ku pakoileen kuumuutta sisätiloissa. Jotain päivän kuumuudesta kertoo varmaan myös se, että vaikka tuli räpiköityä melkeen koko aika vedessä, niin silti pärjäsi kahdella sämpylällä, eikä ollu ees nälkä missään välissä. :p

Aallot ja vuorovesi on kyllä jännä homma. Kotopuolessa nuita aaltojakaan ku ei kovin kummosia ole. Ja vuoroveden vaiheesta riippuen aallot on ihan erilaisia. Nousuveden aikaan aallot murtuu (kaatuu vois olla kans hyvä sana) vasta ihan rannassa ja sekottaa veden kokonaan, näkyvyys veden alla heikko. Laskuveden aikaan näkyvyys on ihan mieletön. Kuvasin veden alla ku nyt sattu olemaan nousuvesi ku me oltiin tuola, niin ku aalto tulee niin sitä pohjaa myöten kulkee "paineaalto" ihan ku jonku pommin jäliltä. Pittää väsäillä video nettiin ku pääsee kottiin, jonne muuten ei oo ennään montaa päivää. Huominen enää, ja sitte alkaa kotimatka. Tuntuu aika hullulta että tässä on puoli toista kuukautta oltu reissussa. Ja että kohta alkaa kotimatka ja pitäis palata arkeen. Vähä niinku Louis sano tänään: mää oon eläny pelkkää lauantaita viime kuukaudet. En pysty sanomaan vastaan. Enkä kyllä haluakkaan. Tää on ollu ihan mielettömän mahtavaa.